Minna Arve, 46

pormestariehdokas, KTM
Turku
571
www.minnaarve.fi

Olen saanut palvella turkulaisia Turun kaupunginjohtajana ja haluan jatkaa työtäni. Haluan olla kaikkien turkulaisten pormestari ja tehdä töitä Turun ja turkulaisten eteen. Koronavuosi on opettanut, että mahdotonta ei olekaan.

Olen 46-vuotias, koulutukseltani sairaanhoitaja ja kauppatieteiden maisteri. Kaupunginjohtajan työn ohella olen mm. Kevan hallituksen puheenjohtaja. Perheeseeni kuuluu kolme tytärtä, joista yksi on kuollut, sekä puoliso Miikka. Harrastan monipuolisesti liikuntaa, ulkoilua ja kulttuuria.

Kaupunki on olemassa kaupunkilaisia varten, siksi palveluiden tulee lähteä kaupunkilaisten tarpeista, olla sujuvia ja laadukkaita. Hyvään arkeen kuuluu myös liikkuminen ja kulttuurielämykset. Kulttuuri on elävä osa kaupunkia ja se lisää liikunnan tavoin hyvinvointia.

Parasta turvaa tulevaisuuteen on vahvistaa kaupungin vetovoimaa ja yritysten toimintaedellytyksiä. Yritykset luovat kasvua ja työpaikkoja ja Turun on oltava vetovoimainen paikka yrityksille.  Samalla meidän on oltava houkutteleva kaupunki ihmisille: koulutus, hyvät palvelut ja viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö ovat siinä avainasemassa.

Kasvun on oltava inhimillisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää. Turun tulee kantaa vastuusta nykyisistä ja tulevista turkulaisista mm. tarjoamalla lapsille ja nuorille hyvät lähtökohdat elämään ja tekemällä vaikuttavaa ja edistyksellistä ilmastotyötä.

Turku on meille turkulaisille maailman paras kaupunki mutta tulevaisuudessa Turku voi olla vielä paljon enemmän. Tehdään se yhdessä!


Adele Aalto, 20
Opiskelija
Turku
572
Niko Aaltonen, 46
Palvelupäällikkö, tradenomi
Turku
573
Anne Aholainen, 62
Yhteyspäällikkö
Turku
574
Afrah Al Bayaty, 42
kansainvälinen yrityskonsultti
Turku
575
Piia Alvesalo, 52
FM, viestintäpäällikkö
Turku
576
Iina Antinluoma, 63
FM, toimittaja.
Turku
577
Toni Autio, 38
Toiminnanjohtaja
Turku
578
Jaana Auvinen (sit.), 56
sairaanhoitaja, terveystieteiden tohtori
Turku
579
Muhis Azizi, 36
Tulkki /kääntäjä
Turku
580
Lotta Bastman, 47
Markkinointipäällikkö, KTM
Turku
581
Sadri Beqiri, 45
Lvi-Insinööri (AMK), tarkastusinsinööri
Turku
582
Jerker Brandt, 38
Projektipäällikkö
Turku
583
Xavier Casagrande, 31
It-manager
Turku
584
Sirpa Erkkilä-Häkkinen, 49
tekniikan tohtori, rakennusinsinööri, kasvatustieteen maisteri, lehtori
Turku
585
Alvar Euro, 23
opiskelija, poliittinen sihteeri
Turku
586
Marko Grönlund, 29
Edunvalvonnan- ja koulutuksen kehittämisen asiantuntija
Turku
587
Jaana Halin, 45
suunnittelupäällikkö FM, HuK, JET ja hallintotieteiden tohtoriopiskelija
Keskusta, Turku
588
Kaija Hartiala, 67
Lastenlääkäri, LKT
Turku
589
Juho Heikonen, 27
KTM
Turku
590
Aira Hellström, 68
Seniorikoordinaattori, eläkeläinen
591
Sanna Hovi, 65
MMM, yritysjohtaja
Turku
592
Sini Häkkinen, 31
VTM, ylitarkastaja
Turku
593
Pasi Jaakkola (sit.), 45
TT, kappalainen
Turku
594
Jaana Jaakola, 64
erikoishammashoitaja, eläkeläinen
Turku
595
Henrik Johansen, 60
liikunnanopettaja, tennisvalmentaja
Turku
596
Katariina Juhakoski, 22
oikeustieteen ylioppilas
Turku
597
Sanna Järvi, 50
Vastaava urasuunnittelija
Turku
598
Kimmo Kajander, 42
ma. käräjätuomari, FM
Turku
599
Niina Kallio, 33
Kuntavaalikoordinaattori, KK
Räntämäki, Turku
600
Ilkka Kanerva, 73
Kansanedustaja, VTM
601
Mari Kangas, 51
Insinööri, yrittäjä
Turku
602
Roosa Kesti, 24
Järjestökoordinaattori
Turku
603
Jaana Kiviluote, 54
yrittäjä, erityisluokanopettaja, KT
Turku
604
Lauri Kokko, 36
Turku
605
Juho Koli, 45
Liiketoimintajohtaja
Turku
606
Sami Konsteri, 44
Turku
607
Katariina Koskelo, 22
Oikeusnotaari
Turku
608
Eija Koskivaara, 56
KTT, koulutuspäällikkö
Turku
609
Svetlana Kostikova, 40
luonto-ohjaaja
Turku
610
Jarno Kuivala (sit.), 41
Aliupseeri
611
Maija Kyttä, 72
OTK, VTM, sosiaalineuvos
Turku
612
Sari Laakso, 52
sh, aluejohtaja
Turku
613
Margelis Laukkarinen, 49
opiskelija
Turku
614
Anita Laulumaa-Selin, 39
Turku
615
Mika Leskinen, 52
Ylikonstaapeli
Turku
616
Markku Liitola, 75
Kultaseppä eläkkeellä
Turku
617
Pia Lindell, 53
FM, pääsihteeri
Turku
618
Lasse Lindholm, 58
KTM, asiakaspäällikkö
Turku
619
Kristiina Makkonen, 25
Lääketieteen kandidaatti
Turku
620
Olli Manni, 72
LuK, toimitusjohtaja
Turku
621
Tapio Montonen, 54
Toimitusjohtaja, yrittäjä
Turku
622
Hannele Mustonen, 70
rehtori, erityisluokanopettaja
Turku
623
Sami Niemi, 45
IT-alan yrittäjä
Turku
624
Matti Niskanen, 34
Valtio- ja sotatieteiden maisteri, varautumiskoordinaattori
Turku
625
Harry Nordqvist, 68
tiedotuspäällikkö(eläk.), VTM
Turku
626
Armi Nurmi, 42
VTM, opinto-ohjaaja
Turku
627
Veli-Pekka Nurmi, 57
Johtaja, professori
Turku
628
Anna Kaisa Ojala, 42
henkilöstösuunnittelija, työkykyasiantuntija
Turku
629
Petteri Orpo, 51
kansanedustaja, VTM
Turku
630
Petri Paakki, 46
erikoislääkäri
Turku
631
Zecun Peng, 33
Yrittäjä
Turku
632
Anu Perho, 37
Asianajaja, varatuomari
Turku
633
Vesa Pihajoki, 50
Poliisiylitarkastaja, VTM
Turku
634
Henna Pikkarainen, 41
KM, luokanopettaja
Turku
635
Edosa Pirttisalo, 25
myyntipäällikkö
Turku
636
Pekka Puttonen, 58
Lentokapteeni RET, yrittäjä
Turku
637
Heikki Pälve, 66
anestesiologian erikoislääkäri
Turku
638
Teija Raninen, 54
Johtaja, elokuvakomissaari, VTM
Turku
639
Rasmus Rantanen, 29
yrittäjä
Turku
640
Pauli Ratu, 42
isännöintiyrittäjä
Turku
641
Jenna Rautionaho, 22
opiskelija
Turku
642
Sini Ruohonen, 37
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, VTM
Turku
643
Jani Rusi, 36
Turku
644
Mikko Räsänen, 49
Merenkulun insinööri, Senior Instructor
Turku
645
Veera Sahlberg, 30
Operatiivinen johtaja, KTM
Turku
646
Veli-Matti Sandberg, 35
rakennusmestari, opettaja
Turku
647
Sauli Seittenranta, 27
Lääketieteen kandidaatti
Turku
648
Taru Säteri, 30
rakennustekniikan insinööri, eläinsuojelutoimija
Turku
649
Janika Takatalo, 29
Europarlamentaarikon avustaja, VTM
Turku
650
Teija Tiusanen, 59
Erikoissairaanhoitaja, terveystieteiden maisteri (TtM)
Turku
651
Maunu Toivari, 31
Käyttöinsinööri
652
Arvi Tolvanen, 26
Opiskelija
Turku
653
Siiri Turunen, 22
opiskelija, valtiotieteiden ylioppilas, taitoluisteluvalmentaja
Turku
654
Jade Tähtinen, 22
opiskelija, opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja
Turku
655
Timo Vainio, 59
myyntipäällikkö
Turku
656
Ville Valkonen, 33
Yhteiskuntasuhdepäällikkö, Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja, KTM
Turku
657
Osku Valtonen, 37
Yrittäjä
Turku
658
Alexis Vartiainen, 24
oikeusnotaari, eduskuntavustaja
Turku
659
Ulla-Maija Vierimaa, 72
FM, enlannin ja ruotsin kielen lehtori
Turku
660
Nora Viikari, 47
varatuomari, hovioikeudenneuvos
Turku
661
Santeri Vuori, 27
Myynti-insinööri, Tkk
Turku
662
Vilhelm Vähäsilta, 19
Opiskelija, abiturientti
Turku
663
Maria Yli-Jama, 22
opiskelija, valtiotieteiden ylioppilas
Turku
664
Jari Äärinen, 42
sairaanhoitaja
Turku
665